torstai 12. tammikuuta 2012

BETT-messuilla

Kolme hankekoulun eli Savonlinnan Lyseon edustajaa osallistuu Lontoossa opetusteknologiamessuille. Tässä hiukan kuulumisia:

BETT-matka on hyvässä ja vauhdikkaassa käynnissä. Hankkiuduimme messupaikalle Olympia-halliin pian porttien avautumisen jälkeen, ja onneksi pääsimme sisään vain lyhyen jonotuksen jälkeen. Kokeneiden messukävijöiden kertomus osoittautui todeksi: paikka oli valtava ja näytteilleasettajia todella monenlaisia. Ensimmäinen kierros oli oikeastaan vasta orientoitumista tilanteeseen.

Iltapäivä ja ilta kuluivat Aronetin ja Necin järjestämissä tilaisuuksissa, joiden pääteema oli Smart-älytaulujen käyttäminen opetuksessa. Se oli kiinnostavaa, vaikka meillä ei kyseisiä tauluja käytössä olekaan; lähinnä meitä jäi mietityttämään iPadien ja älytaulujen mahdollinen yhteiskäyttö. Uusinta uutta älytaulualalla on 3D-objektien käyttö. Niillä voidaan tuoda luokkaan katseltavaksi asioita ja ilmiöitä, joita ei muuten ole helppo havainnollistaa - vaikkapa luurangon rakennetta tai silmän toimintaa.

Parhaillaan olemme (aamuvarhaisella) junassa matkalla kouluvierailulle, jolla tutustumme lontoolaiseen yläkouluun. Sen jälkeen teemme toisen messukierroksen, jolla osaamme jo ehkä keskittyä tarkemmin meitä erityisesti kiinnostaviin asioihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti