sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kouluvierailulla Teddingtonissa, Lontoossa

Savonlinnan lyseon "joukkueelle" tarjoutui tilaisuus osallistua kouluvierailuun BETT-messumatkan yhteydessä. Siitä suuri kiitos Aronet-yhtiölle, joka vierailun organisoi!

Teddingtonin koulu on tuhannen kahdensadan oppilaan yläkoulu Lontoon eteläpuolella Richmondissa. Se sai Britannian edellisen hallituksen aikana 37 miljoonaa puntaa rakennusrahaa, jolla tehtiin kokonaan uusi rakennus. Summasta irrotettiin tietotekniikkaan kaksi ja puoli miljoonaa. Rakennuksen suunnittelussa kuultiin oppilaita, opettajia ja suunnitelun ammattilaisia niin rakentamisen kuin tietotekniikankin aloilta. Teddingtonin koululla käy paljon vieraita tutustumassa, mutta silti meille annettiin paljon huomiota ja aikaa, eikä tullut sellaista tunnetta, että vieraisiin oltaisiin väsytty, vaan päinvastoin olimme tervetulleita.

Koulurakennuksen keskellä on korkea keskusaula, jossa avoimet portaikot sijaitsevat. Aulan ympärille on ryhmitelty kolmeen kerrokseen luokkia oppiaineryhmittäin. Tietotekniikkaa on paljon, ja sitä on hoitamassa kolme ihmistä. Koulun politiikkana ei kuitenkaan ole, että jokaisella oppilaalla tai opettajalla olisi oma kone. Eri aineryhmien luokkahuoneita varten on setti kannettavia tietokoneita, jotka voidaan pyörällisessä kaapissa viedä kuhunkin luokkaan. Lisäksi kirjastotilassa on koneita, joita esimerkiksi ne opiskelijat, joilla ei kotona ole mahdollisuutta tietokoneen käyttöön, voivat käyttää. Lisäksi tietokoneita on medialuokissa ja musiikkiluokassa ainakin. Opettajilla on aineryhmittäin pienet työhuoneet, joissa ymmärtääkseni on pari konetta yhteisessä käytössä. Lisäksi kaikissa luokissa on yksi tietokone, projektori ja Smart-älytaulu, jonka mukana tulee monipuolinen opetusohjelmisto.

Oli mukava nähdä, miten opettajuudessa on samoja piirteitä eri maissa ja että meillä on hyvin samanlaisia kysymyksiä ratkaistavanamme. Toisaalta koulujärjestelmässä ja koulunpidon mentaliteetissa on melkoisia eroja. Kiinnostavinta ei siis sittenkään ehkä ollut hieno koulurakennus, vaan se kaikki muu. (Sivumennen sanoen opettajainhuone oli ehkä näkemistämme vähiten viihtyisä tila eikä siellä vierailuhetkellämme ollut opettajia. Kenties kaikki olivat opettamassa.) Kirjoitamme pian lisää vierailulla koetusta. Keep following!


Kuvia Teddingtonista:


Koulun pihalla



Aulaa, alhaalla aulassa kirjasto


Aula toisesta suunnasta


























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti