tiistai 10. tammikuuta 2012

Etäopiskelukokemuksia

Yksi opiskelijoista oli kurssin aikana lomalla Thaimaassa. Sovimme että hän kokeilee tehdä tehtäviä muiden tavoin matkan aikana. Lentokentillä langaton verkko toimi moitteetta. Sen sijaan lomakohteessa verkko toimi vain hotellin aulassa. Loppumatkasta sielläkin heikosti. Opiskelija teki kuitenkin tehtävät hankaluuksista huolimatta tunnollisesti. Tehtävien teko saattaa siis muutamin rajoituksin onnistua myös kaukomatkan aikana.

Opiskelijan kommentti:
"Oli hyvä kun laitoit sähköpostilla ohjeen, että kannattaa avata maisemakuva tehtävä kaynoteen valmiiksi, kiitos siitä. Ajattelin kirjoittaa tähän alkuun hieman yleisesti, miten olen ipadia matkalla käyttänyt. Helsinki-Vantaan lentokentällä pääsin langattomasti nettiin, joka toimi ongelmitta. Testasin myös Duibaissa, jossa meillä oli välilasku toimisiko nettiyhteys ja kyllähän se toimi sielläkin ongelmitta. Koneessa katsoin dokumentin juuri meidän tunneilla käsittelemistä aiheista mm.
maapallon synnystä ja ilmastonmuutoksesta. Videosta jäi hyvin mieleen se, että maapallo mahtuisi aurinkoon ainakin kymmenen kertaa.. Matkan aikana olen oppinut myös aikaeroista sen, että Suomen ja Dubain välinen aikaero on 2h ja Suomen ja Vietnamin välinen aikaero on 5h. Itse olen huomannut sen, että aikaerojen takia olen aivan sekaisin kelloista ja lentokoneesta on ollut jännää katsoa kun päivä ja yö vaihtuvat." Viola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti