sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Taitavampaa ajattelua



Tämän jakson alusta jaoimme iPadit terveystiedon ryhmälle ja filosofian ryhmälle. Kertoilen jatkossa hiukan siitä, miltä filosofia näyttää iPadilla. Olemme jättäneet vihkot pois, mutta pitäneet oppikirjat. Filosofia on lukiossa uusi ja aika vaativakin oppiaine, koska se sisältää paljon uusia käsitteitä ja vaatii abstraktia ajattelua. Kuusitoistavuotiaalla ihmisellä on tutkimustenkin mukaan vielä aivojen ja ajattelukyvyn muovautuminen kesken, joten koululla kaiken kaikkiaan ja myös filosofian opetuksella on haasteena auttaa ajattelun kehityksessä. Yksi filosofian määritelmistähän onkin, että se on taitavaa ajattelua!
kuva.JPG 
Kuvassa on iloisia filosofian kurssilaisia (vaikka he piileskelevätkin hiustensa takana...) välitunnilla, kun pädit on luvattu kotiin mukaan. Mitä enemmän iPadeja ehditään käyttää, sitä tutummaksi ne tietysti tulevat. Ryhmässä on muutamia, joilla oli ollut laite viime jaksossa, joten nähtiin iloisia naamoja, kun kerroin, että he saavat täppärit myös tähän jaksoon.

Kaikki ryhmässä osasivat mennä nettiin, mutta kertasin silti joitakin perusjuttuja laitteen käytöstä. Käsitekartan tekeminen ja Dropboxin käyttö olivatkin sitten vieraampia, mutta nyt on päästy siihen vaiheeseen, että kaikilla on Dropbox-tilit ja siellä kansiot, jotka on jaettu minulle, ja minä puolestani olen jakanut materiaaleja sisältävän kansion opiskelijoille. Kansiossani ei vielä ole kurssin koko aineistoa, koska minulla ei ole sitä valmiina sähköisessä muodossa, vaan lisään tehtävänantoja ja muita vastaavia sitä mukaa kuin kurssi etenee. Olemme aloittaneet "Mitä filosofia on?" -käsitekartalla, käsitteellisyyden pohtimisella ja filosofian historialla. Viimeksi mainitun tosin jätän tässä vaiheessa vähemmälle, sillä siihen palataan jakson mittaan. Ehkä teemme siitäkin käsitekartan, jota täydennetään aina silloin tällöin. Opiskelijat tallettavat kaikki muistiinpanonsa ja tehtävänsä FI1 Oma Nimi -kansioonsa, jonka sisältö tulee vaikuttamaan kurssin arviointiin.

Tällä viikolla koulullamme on käynyt yhdeksäsluokkalaisia tutustumiskierroksella ja heille on haluttu näyttää myös iPad-tunteja. Olen kysynyt näillä tunneilla kädennostogallupilla tuntoja pädin käytöstä, ja vain muutama opiskelija suhtautuu asiaan nihkeästi. Enemmistö pitää pädityöskentelyä mielekkäänä - siinäkin ryhmässä, jolla täppärit ovat vain tuntikäytössä silloin tällöin.

Esimerkki tällaisesta oppituntiin rajoittuvasta käytöstä perjantaiaamulta: Luimme etiikan kurssilla (UE3) netistä Tiede-lehden artikkelia "Mistä moraali syntyy?" (8/2008, Annikka Mutanen) ja teimme sen pohjalta käsitekartan vihkoon. Sisällön lisäksi opiskelimme asiatekstin lukemista ja siihen sisältyvän argumentaation purkamista. Mitä kirjoittaja väittää? Kuinka hän perustelee väitteensä? Olemme lukeneet artikkelia monen eri ryhmän kanssa, ja havaintoni on, että opiskelijoiden kyky ymmärtää tekstin rakennetta ja sen ajatuskulun etenemistä vaihtelee paljon. Uskon, että tämä on yksi avain siihen, miksi joku menestyy koulussa ja toinen ei. Tässä kierrytään niihin samoihin ajattelun taitoihin, joita filosofiassakin harjoitellaan! Pitää yrittää miettiä, millä tavoin iPadeja voisi vielä paremmin käyttää taitavan ajattelun oppimiseen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti