sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Lisää opettajien kokemuksia

Seuraavat kommentit tulevat opinto-ohjauksesta ja kieltenopettajalta:

Opinto-ohjaaja:
"Sain iPadin ohjauksen avuksi marraskuussa 2012. Ennen sitä iPadien maailma oli tuntematon. Nyt olen kokeillut ja käyttänyt useampia ohjelmia ja oppinut asioita kantapään kautta. Lähes joka päivä tulee jokin uusi oivallus ohjelmista tai appsien hyödyntämisestä työssä. Tässä kerron asioista, joihin olen iPadia hyödyntänyt.

Siirsin syksyllä kalenterini sähköiseen muotoon. Toistuvat tapahtumat on helppo merkitä. Osa tapahtumista tulee kyllä helposti merkittyä väärälle päivälle tai kelloajalle. Osa merkinnöistä on hävinnytkin. Opettelua ja ennen kaikkea huolellisuutta tarvitaan. Sähköisestä kalenterista eivät päivät lopu kesken. Niinpä on voinut kurkistaa jo esimerkiksi kevään 2016 kalenteriin. Kalenterissa on yksi puute, johon toivoisin ratkaisua. Kaipaisin kalenteriin viikkojen numerointia. Se olisi hyvä parannus.

Sekä työ- että siviilisähköpostit ovat kätevästi mukana silloin, kun iPadikin on. Posteihin on nopea vastata. Tosin pitkiä viestejä on yhä mielekkäämpi kirjoittaa pöytäkoneella ja ihan kaikki liitteet eivät avaudu oikein

iPadin myötä netti on aina mukana, mikä helpottaa kiertävän opon työtä merkittävästi. Netin saa nopeasti esille eikä laite paina juuri mitään kannettaviin koneisiin verrattuna. Työssäni pitää usein tarkastella ja tarkista asioita eri netistä löytyvistä asiakirjoista. Läheskään kaikkea ei tarvitse tulostaa paperille. Asiakirjoihin lisäysten ja omien muistiinpanojen tekemistä pitää vielä harjoitella. Ohjelmia, appseja on niin paljon, että ei oikein muista, millä on kirjoittanut mitäkin. Työnteko hakee muotoaan. Asiakirjojen tallettaminen dropboxiin oli minulle tuttua jo ennestään, mutta jotenkin se ei ole tullut vielä tavaksi. Tärkeimpiä ja sellaisia tiedostoja, joita saatan tarvita oman työpisteen ulkopuolella, olen siirtänyt pilveen.

Työlista tehtävistä kulkee kätevästi mukana ja asioita voi lisätä, kun niitä tulee vastaan. Tähän käytän muistiinpanot-appsia. Keltaiset liput työpöydällä ja muualla ovat vähentyneet selvästi. Näitä listoja voi sitten tarpeen tullen vaikka laittaa omaan sähköpostiin muistutukseksi. 

Kun netti on helposti mukana, voi opiskelijoiden läsnäoloa ja suorituksia seurata joustavasti. Viestittely nopeutuu. Wilman lomakkeet parantavat asioiden dokumentointia. Primuksenkin voisi saada iPadiin, mutta mm. tietoturvan vuoksi, wilma on ihan riittävä. Jotain asioita tehdään pelkästään pöytäkoneella.

Viestitän opiskelijoille ja ohjaajille blogissa. Blogin päivittäminen onnistuu kätevästi iPadilla. Blogissa on mm. linkit opiskelijoille palautteen antamiseen. Palautteita on ollut helpompi saada, kun on voinut antaa iPadin opiskelijalle samalla, kun hän on ohjauskäynnillä luonani.

Doodle-ohjelmalla on sovittu yhteisiä kokouksia seudun opojen kanssa. Sen avulla opot ovat ilmoittaneet myös tulostansa kokouksiin. Seudun OKSA-opoilla on suljettu facebook-ryhmä, jonka lukeminen ja ajankohtaisten tietojen päivittäminen onnistuu kätevästi iPadilla. Kokousmuistioita olen kirjoittanut Pages-appsilla, vaikka se ei olekaan ollut minulle yhtä toiminnallinen kuin perinteinen word. Kopio-liitä -toimintoa harjoittelen vielä kovasti. Ja yhtä lailla hiiren puuttuminen hankaloittaa vielä toimimista. Ehkä minä vielä opin hiirettömään elämään.

Asioiden dokumentoinnissa kuvilla on tärkeä merkitys. Olen yrittänyt kuvata monissa paikoissa, jotta mm. esityksistä tulisi elävämpiä. Esitysten suunnittelussa miellekarttaohjelmat kuten popplet ovat käteviä. Joitakin esityksiä olen tehnyt Keynote-appsilla.

Kaiken kaikkiaan iPad on helpottanut ja monimuotoistanut omaa työtäni. Tosin opettelemista vielä riittää."

Kieltenopettaja: 
"Olen ollut kiinnostunut iPad-opiskelusta. Olen käynyt koulutukset Joensuussa 8.-9.9.2012 ja Savonlinnassa 4.-5.4.2013. Hyvin paljon olen ymmärtänyt, mutta käyttämista pitää vielä harjoitella. Esim. olen tutustunut Ibooksiin, AppStoreen, Baiboardiin, Dropboxiin ja DocsTo Go-ohjelmaan. DropBoxissa minulla on esim. ystävyyskoulukuvat, joita voin näyttää oppilaille. DocsToGo-ohjelmalla opettelin aineiden korjaamista ja lähettämista oppilaille. Tunnilla en ole paljoa käyttänyt, esim. yksi oppilas kieltäytyi asiasta, kun ei tunne koko iPadiä.  Syksyllä jatkan iPadin opiskelua."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti