Käyttökokemuksia ohjelmista


Keynote

Mainio esitysgrafiikan tekemiseen. Vastaa siis PowerPoint-ohjelmaa, mutta todella helppokäyttöinen ja pian huomaa tekevänsä mielummin sormilla työtä kuin hiirellä. Hinta AppStoressa 7,99€. iPad liitetään VGA-adapterilla dataprojektoriin kiinni jonka jälkeen esitys voi alkaa! Nyt myös AppleTV mahdollistaa langattomat esitykset.


Dropbox
Dropbox on osoittautunut yhdeksi hyödyllisimmistä työkaluksi opetuksessa. Opettaja voi esimerkiksi perustaa omaan dropboxiinsa opiskelijoille jaetun kansion, johon hän voi laittaa tehtäviä opiskelijoille. Tämän voi tehdä kurssin edetessä, tai vaihtoehtoisesti koko kurssin työt voi laittaa valmiiksi. Kumpi vain paremmin tarkoitukseen sopii.
Jokainen opiskelija voi perustaa omaan Dropboxiinsa kansion omalla nimellään, jonka hän jakaa opettajalle. Kaikki tehtävät palautetaan Dropboxiin tähän kansioon. Opettaja saa halutessaan ilmoituksen kun kansioita päivitetetään. Opettaja voi myös kurssin edetessä tutkia kansioita ja arvioida töitä. Näin arviointi ei jää urakaksi kurssin loppuun.
Dropboxin avulla voi tehdä esimerkiksi kokeita. Opiskelijalle voi antaa koetehtävän, johon hän vastaa ja tallentaa vastauksensa suoraan omaan kansioonsa. Opettaja näkee milloin koe on tallennettu kansioon. Kun opiskelija tietää tämän, hän ei yritä muuttaa tiedostoa jälkikäteen. Yksi mahdollisuus on kysyä kysymys tunnilla. Tunnin jälkeen voidaan vaikka sama kysymys antaa tehtäväksi kotona lähdemateriaalin avulla.
Kun opiskelijan tehtävänä on pitää oppimispäiväkirjaa kyseisessä kansiossa, muodostuu kurssin aikana opiskelijalle portfolio opinnoista. Tätä hän voi käyttää avukseen jos hän esim. aikoo kirjoittaa myöhemmin aineen ylioppilaskirjoituksissa. Ilmainen. Myös iPad apsi on ilmainen.

Explain
Everything
EE antaa hyvän mahdollisuuden tehdä tehtäväpohjia, joihin opiskelijat voivat tehdä merkintöjä ja vaikka vastata kysymyksiin. EE:n avulla opettaja voi tehdä havainnollistavia videoita erilaisista asioista. Kuva ja tehty animaatio voidaan varustaa äänellä ja tehdä videoksi jonka voi jakaa esim. YouTuben avulla. Hinta on 2,99 €



Facebook
Facebook on tällä hetkellä luontevin sosiaalisen median väline opiskelijoille. Tekemällä ryhmän Facebookiin saa kommunikoinnin sujumaan opiskelijoiden suuntaan. Fb:llä opiskelijat voivat myös kysyä opettajalta asioita mikä heitä askarruttaa. Ipad apsi on ilmainen.




Mindjet
Mindjet on työkalu jolla voi tehdä helposti siistejä ja näyttäviä käsitekarttoja. Nykyopiskelijat ovat ilmeisesti tehneet enemmän käsitekarttoja kuin minä itse kouluaikoinani. Aluksi he pitivät ajatusta käsitekarttojen teosta hankalana. Opiskelijat oppivat kuitenkin Mindjetin käytön todella nopeasti. Koska käsitekarttojen teko on teknisesti helppoa, opiskelijat tuntuivat jopa innostuvan. Opiskelijat totesivat kurssilla että käsitekartan teko pakottaa tutustumaan aiheeseen paremmin kuin mitä pelkästään lukemalla tapahtuu. iPad apsi on ilmainen.